Nuorten SM-hiihtojen järjestelyt onnistuivat - livelähetysten tallenteet katsottavissa

20.1.2025

Nuorten SM-hiihdot Ahveniston moottoriradalla olivat kolmipäiväiset hiihdon juhlat. Mestaruudet ratkottiin perinteisen sprinteissä, vapaan 10 kilometrin väliaikalähdöissä sekä loppuhuipennuksena 15 kilometrin perinteisen yhteislähdöissä.

Etukäteen sääolosuhteet olivat jännittivät, kun kisaviikolle lupailtiin lauhaa. Pakkasjakso ennen kisoja kuitenkin varmisti sen, että lunta saatiin tykitettyä riittävästi latuja varten. Sprinttirata ja 2,5 kilometrin rata työstettiin hyvään kuntoon, joten latupohjat kestivät hyvin. Etenkin sunnuntain yhteislähtöihin saatiin rapsakampi keli ja erinomaiset latu-urat.

Kisaladut saivat kilpailijoilta kiitosta pitkistä hiihdettävistä nousuista sekä loppusuorasta, jonka aikana ehti vielä tehdä ratkaisuja.  Radat olivat myös yleisöystävälliset, sillä ladun kierrellessä stadionia hiihtäjät olivat lähes koko ajan yleisön näköpiirissä. Stadionin järjestelyt saatiin myös toimimaan, esimerkiksi voitelukopeilta pääsi suoraan testiladuille. 

Kisat järjestettiin yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa. Noin 120 talkoolaisten työ huipentui kolmen päivän kisarupeamaan. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja talkoolaisille! 

ISTV/Ruutu näytti kilpailut suorina monikameralähetyksinä. Kilpailutunnelmiin voi kuitenkin vielä palata, sillä lähetysten tallenteet ovat katsottavissa Hämeenlinnan Hiihtoseuran YouTube-kanavalla.

Lähetysten tallenteet

Perjantai 17.1.2025 Sprintti

Lauantai 18.1.2025 Vapaa 10 km

Sunnuntai 19.1.2025 Yhteislähtö P 15 km

Tulokset 

Perjantai 17.1.2025 Sprintti

Lauantai 18.1.2025 Vapaa 10 km

Sunnuntai 19.1.2025 Yhteislähtö P 15 km