Sirpa Korkatista Hiihtoliiton puheenjohtaja

24.3.2024

Sirpa Korkatti valittiin seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajaksi eilen lauantaina 23.3. Jyväskylässä pidetyssä liittokokouksessa. Korkatti voitti puheenjohtajavaalissa äänin 27-12 Hiihtoliiton entisen toimitusjohtajan Jari Piiraisen. 

Sipi on kasvanut kiinni hiihtoon Hämeenlinnan Hiihtoseurassa ja on edelleen seuran jäsen.  Lapsena hiihtoharrastuksen aloittanut Sipi toimi 1980-luvulla seuran nuorisovaliokunnassa sekä seuran johtokunnassa vuosina 2000 - 2009 jäsenenä ja puheenjohtajana. Sittemmin hän toimi seuran naisjoukkueen asiainhoitajana ja mm. Hämeenlinnan Hiihtoseuraa edustaneen maajoukkuehiihtäjä Laura Monosen managerina.

Hiihtoliitossa Sipi on aiemmin toiminut mm. liittovaltuuston puheenjohtajana sekä liiton johtokunnan jäsenenä ja maastohiihdon johtoryhmän puheenjohtajana.

Nykyisin Hangossa asuva ja Eerikkilän urheiluopistossa Ihmiset ja kulttuuri-vastuualueen johtajana toimiva Sipi tuntee liikunnan ja urheilun toimintakenttää laajasti. Hänet tunnetaan yhteistyökykyisenä sekä vuorovaikutustaitoisena isojen kokonaisuuksien hallitsijana ja muutosjohtajana.

Seura onnittelee Sipiä!