Jäsenhuone|TyöhuoneEdustusjoukkue

Historiasta nykyhetkeen

 

Hämeenlinnan Hiihtoseura on perustettu joulukuun 2. päivä vuonna 1924

 

Hämeenlinnassa Hiihtoseuralla on vivahteikas historia, joka on lähtenyt liikkeelle Hämeen Sanomien yleisönosastokirjoituksesta.


Nimimerkki Hiihtäjä kirjoitti 27.11.1924 kirjoituksen, jossa kutsui hämeenlinnalaisia mukaan
”Siihen kansallisurheilumme voittokulkuun, joka viime vuosina on ollut havaittavissa kaikkialla maassamme. Hiihto on saavuttanut helsinkiläisten keskuudessa suuren suosion ja jos vertaamme oman kaupunkimme oloja edelliseen, on meillä mitä ihanteellisimmat mahdollisuudet tämän maksuttoman huvin harrastamiseen.”
”On perustettava hiihtoseura, jonka ohjelmaan rinnan hiihdon kanssa tulisi kuulumaan mäenlasku suksilla ja kelkoilla.”

 

Yleisönosastokirjoitus herätti innostusta ja seuran perustava kokous pidettiin jo joulukuun 2. päivä.
Viiden ensimmäisen vuosikymmenen aikana mäkihyppy näytteli seuran toiminnassa keskeistä osaa. Neljä kuukautta seuran perustamisesta oli ensimmäinen Ahveniston hyppyrimäki saatu valmiiksi ja lehdessä kerrottiin maaliskuussa 1925 miten
”Herrat Palmroos ja Elo antoivat ensimmäiset hyppynäytöt mäessä 17.3. klo 3.15. Herrojen näytöt kantoivat 22,5 ja 21,5 metriä. Yleisöäkin oli paikalla kohtalaisesti.”

 

Loppiaisena 1926 pidettiin mäen vihkiäiskilpailut, jotka olivatkin talven huipputapahtuma koko kaupungissa. Katsojia vihkiäiskilpailuissa oli 2000.
Tilaisuuteen lähdettiin kulkueena kauppatorilta torvisoittokunnan tahdissa ja musiikki loppui kesken matkan torvien jäädyttyä kymmenen asteen pakkasessa.

 

Hiiihdossa seuran uusi suurtapahtuma oli vuodesta 1945 alkaen Hämeen Viesti, joka hiihdettiin alussa 5-miehisin joukkuein Hämeenlinnasta Tampereelle.  Ensimmäisen Hämeen viestin lähtö tapahtui Hämeenlinnan kauppatorilla, jossa maaherra Sigurd Mattsson ampui lähtölaukauksen.

 

1950-luvun lopulla kaupunki hyväksyi alustavan suunnitelman 70 metrin hyppyrimäestä.

 

1960 seuran säännöissä seuran lajiksi lisättiin ampumahiihto. Vauhti Hämeenlinnan Hiihtoseurassa oli kova, sillä jo vuonna 1962 seura järjesti ampumahiihdon MM-kisat. Seura järjesti toisetkin ampumahiihdon MM-kisat, vuonna 1971.

 

Kilpailutoiminta oli vireää, vuonna –64 järjestetyissä ensimmäisissä puistohiihdoissa oli mukana useita huippunimiä ja 2000 katsojaa.

 

1968 saatiin valmiiksi Ahveniston suurmäki ja vihkiäiskilpailuiksi seura sai järjestettäväkseen pienen mäen SM-kisat.

 

70-luvulla hiihdettiin ensimmäinen Finlandiahiihto, jonka järjestelyissä seuralla oli suuri vastuu. Monen seuran ponnistuksena Finlandiahiihdosta kasvoi todellinen massatapahtuma.

 

80-luvulla toiminta oli aktiivista ja toiminnan kruunasi –89 järjestetyt yleisen sarjan SM-hiihdot Moottoriradalla.

 

Seura jättäytyi 90-luvulla Finlandia-hiihdon organisaatiosta pois ja on viime vuodet keskittynyt murtomaahiihdon eteenpäin viemiseen.

 

Tänä päivänä Hämeenlinnan Hiihtoseuralle kuuluu hyvää. Seuran toiminta on monipuolista ja aktiivista. Seurassa on noin 220 jäsentä. Erityisesti seuran naisten edustusjoukkueen erinomainen menestys kansallisella ja kansainvälisellä tasolla on lisännyt hiihtoseuran ja Hämeenlinnan näkyvyyttä ja tunnettavuutta. Seura on Suomen Hiihtoliiton alainen valioluokan seura. Valtakunnallisessa seuraluokittelussa Hämeenlinnan Hiihtoseura on rankattu 10. parhaaksi hiihtoseuraksi Suomessa.