Hämeenlinnan Hiihtoseura ry:n historiaa ja tätä päivää
Hämeenlinnan Hiihtoseura on perustettu joulukuun 2. päivä vuonna 1924.
Hämeenlinnassa Hiihtoseuralla on vivahteikas historia, joka on lähtenyt liikkeelle Hämeen Sanomien yleisönosastokirjoituksesta. Nimimerkki Hiihtäjä kirjoitti 27.11.1924 kirjoituksen, jossa kutsui hämeenlinnalaisia mukaan ”Siihen kansallisurheilumme voittokulkuun, joka viime vuosina on ollut havaittavissa kaikkialla maassamme. Hiihto on saavuttanut helsinkiläisten keskuudessa suuren suosion ja jos vertaamme oman kaupunkimme oloja edelliseen, on meillä mitä ihanteellisimmat mahdollisuudet tämän maksuttoman huvin harrastamiseen.” ”On perustettava hiihtoseura, jonka ohjelmaan rinnan hiihdon kanssa tulisi kuulumaan mäenlasku suksilla ja kelkoilla.”
Yleisönosastokirjoitus herätti innostusta ja seuran perustava kokous pidettiin jo joulukuun 2. päivä. Viiden ensimmäisen vuosikymmenen aikana mäkihyppy näytteli seuran toiminnassa keskeistä osaa. Neljä kuukautta seuran perustamisesta oli ensimmäinen Ahveniston hyppyrimäki saatu valmiiksi ja lehdessä kerrottiin maaliskuussa 1925 miten ”Herrat Palmroos ja Elo antoivat ensimmäiset hyppynäytöt mäessä 17.3. klo 3.15. Herrojen näytöt kantoivat 22,5 ja 21,5 metriä. Yleisöäkin oli paikalla kohtalaisesti.”
Loppiaisena 1926 pidettiin mäen vihkiäiskilpailut, jotka olivatkin talven huipputapahtuma koko kaupungissa. Katsojia vihkiäiskilpailuissa oli 2000. Tilaisuuteen lähdettiin kulkueena kauppatorilta torvisoittokunnan tahdissa ja musiikki loppui kesken matkan torvien jäädyttyä kymmenen asteen pakkasessa.
Hiiihdossa seuran uusi suurtapahtuma oli vuodesta 1945 alkaen Hämeen Viesti, joka hiihdettiin alussa 5-miehisin joukkuein Hämeenlinnasta Tampereelle. Ensimmäisen Hämeen viestin lähtö tapahtui Hämeenlinnan kauppatorilla, jossa maaherra Sigurd Mattsson ampui lähtölaukauksen.
1950-luvun lopulla kaupunki hyväksyi alustavan suunnitelman 70 metrin hyppyrimäestä.
1960 seuran säännöissä seuran lajiksi lisättiin ampumahiihto. Vauhti Hämeenlinnan Hiihtoseurassa oli kova, sillä jo vuonna 1962 seura järjesti ampumahiihdon MM-kisat. Seura järjesti toisetkin ampumahiihdon MM-kisat, vuonna 1971.
Kilpailutoiminta oli vireää, vuonna –64 järjestetyissä ensimmäisissä puistohiihdoissa oli mukana useita huippunimiä ja 2000 katsojaa.
1968 saatiin valmiiksi Ahveniston suurmäki ja vihkiäiskilpailuiksi seura sai järjestettäväkseen pienen mäen SM-kisat.
70-luvulla hiihdettiin ensimmäinen Finlandiahiihto, jonka järjestelyissä seuralla oli suuri vastuu. Monen seuran ponnistuksena Finlandiahiihdosta kasvoi todellinen massatapahtuma.
80-luvulla toiminta oli aktiivista ja toiminnan kruunasi –89 järjestetyt yleisen sarjan SM-hiihdot Moottoriradalla.
Seura jättäytyi 90-luvulla Finlandiahiihdon organisaatiosta pois ja on viime vuodet keskittynyt murtomaahiihdon eteenpäin viemiseen.
Hiihtoseura tänään
Tänä päivänä Hämeenlinnan Hiihtoseuralle kuuluu hyvää. Seuran jäsenmäärä on kasvanut muutaman viime vuoden aikana yli 200 jäsenen seuraksi ja toiminta on monipuolista ja aktiivista.
Pohjantähti-hiihtokerhossa hiihtää tänä talvena 98 lasta. Tätä toimintaa jatketaan tulevinakin talvina.
Uutena toimintamuotona on aikuisten hiihtokerho. Talvella 2010 Sportia hiihtokurssin nimellä.
Kilpailurintamalla seura on saanut menestystä, Kontiolahden SM-viesteissä 2009
seuraamme edusti 2 joukkuetta naisissa ja yksi miehissä. Naisten I-joukkue sijoittui 6.
Imatran nuorten Sm-kisoissa 2010 M 23 sarjassa Mikko Kuusela sijoittui 10km p. 4.sijalle.
Keuruun Sm- kisoissa 2010 Laura Ahervo sijoittui yhdistelmäkisassa 6. sijalle.
Hämeen viestissä saavutimme komean toisen sijan.
Junioreita on kasvamassa seuratoiminnassamme mukavasti.
Seurassamme toimii Junnuryhmä (8-11v) jotka kokoontuvat säännöllisesti hiihdon ja muun hauskan pidon merkeissä. Heidän ohjelmistaan saat lisätietoa Junnuryhmän omalta sivulta
Hs-ryhmä koostuu 12-16 v nuorista, joita yhdistää hiihto. Ryhmän toimintaperiaatteena kaikki kuuluvat jengiin! Oli kyseessä vaan rajojaan hakeva nuori urheilija tai hiihdosta nauttiva nuori, jolle on tärkeintä kuulua jengiin. Lisätietoja saat kohdasta Hs -ryhmä.
Hämeenlinnan Hiihtoseura iloitsee erityisesti erinomaisista hiihto-olosuhteista. Moottoriradalla hiihtämään pääsee asvalttipohjan ja tykkilumen ansiosta jo hyvissä ajoin hiihtokautta.
2010 talven suurin koitos seurallemme ovat kansalliset Ahvenisto talvi Gp 13.02.2010. Kilpailu on perinteisen tyylin yhteislähtökisa, kirimaalein. Kilpailu on Hiihtoliiton ranking-kisa.
Lisäksi seura järjestää tammikuun alusta alkaen joka toinen keskiviikko Intersport-cupin alueen kisaajille, sarjoja on 8-vuotiaista alkaen.
Kaiken toiminnan keskipisteessä ja keskipisteen ulkopuolella on seuramme Hoppari-ryhmä. Ryhmä koostuu moninaisista osaajista, talkoolaisista. Heidän arvokkaan panoksen kautta
seuramme on sitä, mitä se nyt juuri on - vahvaa ja monipuolista toiminnan kehittymistä.
Seuramme edustusryhmän uudeksi nimeksi on tullut Linna Ski Team
Liittyminen Hämeenlinnan Hiihtoseuraan
Seuran jäseneksi pääsee ottamalla yhteyttä joko soittamalla tai sähköpostilla puheenjohtajaan, ilmoittamalla yhteystietonsa ja maksamalla seuran jäsenmaksun. Jäsenmaksut vuodelle 2007 ovat:
Henkilöjäsenmaksu 20 € ja perhejäsenmaksu 30 €. Hiihtoseuran tilinumero on 568 000 – 477 600. Ilmoita kaikki perheenjäsenten nimet ja syntymävuodet sekä osoite ja yhteystiedot.
Seuramme jäsenet pääsevät kilpailemaan ilmaiseksi Intersport-cupiin sekä saamaan alennusta Hml.n Intersportista. Muista mainita kassalla jäsenyydestäsi. Seuran jäsenet pääsevät syksyisin ilmaiselle Hiihtoputkimatkalle.
Läheskään kaikki seuran jäsenet eivät itse kilpaile tai kuulu Hoppari-ryhmään. Olemalla Hiihtoseuran jäsen tuet toimintaamme/ tavoitettamme - liikuttaa Hämeenlinnalaisia ja ylläpitää kansallista hiihtokulttuuria. |